Olen tehnyt vuonna 1993 jännittävän seikkailu- ja työmatkan Venäjälle Vienan Karjalan Kalevalaan (entinen Uhtua). Samaan aikaan Moskovassa käytiin parlamenttitalon valtausta, josta alkoi Neuvostoliiton luhistuminen.

Elämä antoi minulle uskomattoman mahdollisuuden saada suunnitella ja olla rakentamassa Vienan Karjalan Kalevalaan mm. ortodoksisen- sekä evankelisluterilaisen kirkon, lastenneuvolan, synnytyssairaalan ja työvoimatoimiston.

Tarinat, joita kirjassani kerron, ovat tapahtuneet niinä lähes kymmenenä vuotena, kun olen toiminut Kalevalan hankkeiden vetäjänä.

Suuria hetkiä olivat ortodoksikirkon vihkiäiset sekä saadessani pitää ensimmäistä pienokaista sylissäni suunnittelemassani ja rakentamassani synnytyssairaalassa. Näistä tunteista ja muista kokemuksista syntyi tämä kirja.

Kirjassani on myös jatkokertomussarja Rakkautta Vienan tähtien alla, jota kirjoitin Kalevalassa ilmestyneeseen karjalan- ja suomenkieliseen Uhtuan Uutiset -lehteen.

Lisäksi kirjani mukana on Vienan kulkuri cd-levy, jossa laulan tarinoiden aiheisiin liittyviä lauluja Ville Mäkimattilan studio-orkesterin tahdittamana.

Voit tilata kirjani tästä linkistä.

Kirjan hankkineet voivat tilata CD:n oheisella lomakkeella.

Kuuntele tästä Kalevalan romani Iljan tarina kirjastani Vienan kulkuri: